URAANIN PUOLIINTUMISAIKA LYHENEE

Lokakuun 16. 2011 - ilmarityynyl

URAANIN PUOLIINTUMISAIKA LYHENEE

Ydinvoimateollisuuden ponnistelut uraanin puoliintumisajan lyhentämiseksi alkavat vihdoin tuottaa tulosta.
Laboratorio-olosuhteissa on saavutettu jo noin 30 % lyhyempiä puoliintumisaikoja.

“_ Olemme toiveikkaita, että saamme uraanin puoliintumaan puolet lyhyemmässä ajassa, kuin tähän asti on ollut
mahdollista”, kertoo ydininsinööri Valte Lovenstedt Teollisuuden Voimapoolista.

“- Koska Suomen kallioperä ei liiku, toisin kuin muualla maailmassa, voimme olla iloisia siitä, että ydinjätteemme
tulee olemaan varmalla pohjalla”, jatkaa Lovenstedt.

“Seuraava kehitysaskel tulee olemaan kertakäyttöinen, omakotitaloon sopiva pienydinvoimala. Näitä on jo testattu
mm. Malediiveilla, Nebraskassa ja Györgyn alueella Unkarissa. Kokemukset ovat rohkaisevia ja uskomme, että
kertakäyttöiset jokakodin ydinvoimalat yleistyvät kahden-kolmenkymmenen vuoden sisällä.”

TUUDITUKSIEN SOLJUVA VIRTA

Lokakuun 9. 2011 - ilmarityynyl

UUDISTUKSIA

Niin kauan kuin muistan, on kaikkialla yhteiskunnassa ollut käynnissä erilaisia uudistuksia.
Peruskoulu-uudistus, perustuslakiuudistus, väliportaan hallinnon uudistus.

Entäpä julkisen terveydenhuollon jatkuva uudistusprosessi, muistat kenties omalääkärikokeilun ja
muuta jännittävää. Entäpä ajokorttiuudistus, passiuudistus, kaikkea innovatiivista ja uutta.

Eräänä päivänä hämmästyin. Missään uutisissa, ei TV:ssä, ei radiossa, ei netissä, ei edes sanomalehdissä
ollut minkäänlaista uutista yhdestäkään uudistuksesta.

- Mitä tämä tarkoittaa? Onko jokin yhteiskunnassamme vialla? Eivätkö uudistuksen rattaat pyöri`?

Onneksi löysin pienen uutisen: kohonneen dioksiinisaannin vuoksi suositeltavia raja-arvoja uusitaan
nykytilannetta vastaavaksi, eli nostetaan 10 %.

Vihdoinkin uudistusuutinen!

Se rauhoittaa mieltä, sillä tiedän, että kaikki on hyvin taas.
Mikään ei muutu, sillä uudistusten soljuva virta takaa sen, että kaikki säilyy ennallaan.

Lisää kieltoja

Lokakuun 2. 2010 - ilmarityynyl

LISÄÄ KIELTOJA 29092010IT

RAHAPELIT

Ylen uutiset kertoi juuri, että alaikäisten rahapelien pelaaminen kielletään.

Tämähän tehdään nuorten suojelemiseksi, etteivät äityisi pelaamaan kaikkia rahojaan.

Miten on sitten alaikäisten osakkeiden omistamisen laita?

Samainen Yle kertoi joku päivä sitten, että ympäristöministeri Lehtomäen alaikäisillä lapsilla on merkittäviä omistuksia Talvivaaran kaivosyhtiössä.

Onko meidän oltava huolissamme ministeri Lehtomäen alaikäisistä lapsista? Pitäisikö heille antaa RAY:n rahoittamaa terapiaa? Onko pelättävissä, että kyseinen rahoitusmarkkinoilla toimiminen jatkuu?

Minkälaisen viestin yhteiskunta, ministeri Lehtomäki, hänen alaikäiset lapsensa ja heidän koiransa antavat yhteiskunnastamme?

Pörssiyhtiöiden ja pörssin touhuista on joskus käytetty nimitystä ”kasinopeli”. Tämä on siis alaikäisille sallittua, mutta hedelmäpelin tai Loton pelaaminen ei onnistu.

Minkälaisen viestin haluamme antaa lapsille ja nuorille, kun kiellämme heiltä hedelmäpelin pelaamisen ja sallimme osakkeiden omistamisen. Osakkeiden, joilla käydään välillä vimmattua kauppaa ja kampitusta. Pelikentällä, jossa moraali ja etiikka on tungettu Anttilan sisustusosastolle.

Kentälle, peliin työskentelemään tulevat ihmiset valmennetaan sodankäynnin periaattein ja keinoin.

Sodanomaista kaupankäyntiä yriyksistä, jotka tuhoavat elinympäristöä, riistävät alkuperäisasukkaita, manipuloivat hallituksia, järjestelevät ties mitä salamurhista kenttävessoihin.

.

Sellaiseen viattomien lasten käsien sotkeminen siis on yhteiskunnan mielestä ihan OK, kenties jopa toivottuakin, mutta hedelmäpelin pelin pelaaminen on niin vaarallista, että nuoria on sen vaaroilta suojeltava. Ja kuten tämän yhteiskunnan tapana on, jos jotain suojellaan, niin jotain kielletään.

MAAILMAN TIUKIN TUPAKKALAKI

Miksi valtion suojellessa kansalaisiaan, aina ihmisiltä kielletään jonkun nauttiminen tahi käyttäminen? Miksei valtio kiellä yrityksiä valmistamasta näitä valtion mielestä kieltämisen arvoisia aineita tai asioita?

Mielenkiinnolla, mutta hieman skeptisenä, odotan uutta tupakkalakia.

Siinähän alaikäisiltä kielletään tupakan hallussapito, polttamisesta en ole ihan varma.

Mutta hankala sitäkin on polttaa ilman hallussaan pitämistä.

No nythän entistä useammalla ja entistä nuoremmalla on mahdollisuus päästä rikosrekisterin piiriin! Vai minkälaiset merkinnät siitä ihmisen tietoihin kirjataan? Onko rikoksesta seuraamuksia, eli mitkä ovat tupakan hallussapitorikoksen rangaistukset? Vai onko seuraamuksia ollenkaan? Näin ollen, onko rikosta ollenkaan, jos ei seuraamuksia ole lainkaan?

Myös työttömille uutinen on positiivinen.

Esimerkiksi yksi työtön ehtii aamupäivällä käärimään irtosätkiä aika läjän ja sitten iltapäivällä myymään koulun kulmilla hyvään hintaan. Alaikäiset eivät halua pitää hallussaan omaa tupakka-askia, vaan hakeutuvat irtotupakkaa myyvien myyjien pakeille.

Näin valtio avaa myös Milton Friedmanin kostean päiväunen;Vapaat markkinat, joihin valtio ei puutu.

Ainoastaan julistaa laittomaksi, mutta sehän tarkoittaa; #VAPAAT MARKKINAT#!

Ei tuotevastuuta, ei laatukontrollia, ei lomakeviidakkoa, ei verotusta!

Mahdollista on myös, että nuoret alkavat kasvattamaan tupakkaa itse.

Nykyään on saatavilla jo laadukkaita ja suhteellisen edullisia kasvatusjärjestelmiä, joilla kasvatetaan esimerkiksi chiliä, yrttejä, kannabista ja onnistunee niillä tupakkakasvin kasvattaminenkin.

Siksi on myös perustettava erillinen tupakan kotikasvatuksen seuranta- ja torjuntaosasto – TUKOKA. Sille on löydyttävä resursseja ainakin kahteenkymmeneen vakanssiin ympäri Suomen. Nykyajan vitsaukset eivät tunne rajoja!

Vaadinkin siksi eduskunnalta ja hallitukselta suoraselkäisyyttä tässä asiassa; tupakan kotikasvatus on yksi mahdollisista uhkakuvista, ja sen toteutuminen voi turmella kasvavan sukupolven terveyden.

(Valtion UhkakuvaToimisto / VAUHKTO 222a 17; s. 27…Timonen, Urpela, Kotvanen).

Huipputeknologian huippuosaaja huippumaana Suomen pitäisi kyetä kehittelemään myös laite, joka osaa erotella kotona kasvatetun tupakan savun/hajun ja laillisen, yhteiskunnan piiristä ostetun tupakan välillä. Näitä laitteita voitaisiin etäkäyttää, eli tarpeettomat, esimerkiksi työpaikan tupakkakopin ratsaamiset jäisivät pois.

Ilmari Tyynylä